Juhlakävely OSA 2

Postauksen toinen osa keskitty matkan loppuosaan, joka ei enää sujunutkaan niin lennokkasti kuin alku. Kahvittelun jälkeen matka jatkui. Hitaasti mutta varmasti. Edessä oli reissun puuduttavin osuus, noin 10 kilometrin pätkä suoraa asfalttitietä ilman minkäänlaista taukopaikkaa. Kilometrejä kun oli takana jo melkein 40 ja rakkoihin asti hiertyneet jalat, lyhytkin tauko olisi kelvannut hyvin. Kaikenlaista kävi matkalla mielessä, kuljimme täysin kahdestaan, pari tuttua taisi mennä ohi ja pysähtyi muutaman sanan vaihtamaan. 

Molemmilla taisi olla samansuuntaisia ajatuksia mielessä, kuten esimerkiksi se, että kun ollaan maratonmitta, 42,2 km saavutettu, voidaan hankkia kyyti - tai ainakin tuumata uudelleen. Tuo matka täyttyi ajassa 8h 55min ja olosuhteet huomioiden olimme erittäin tytytyväisiä. Kilometrit taittuivat tässä vaiheessa noin 11-12 minuutin tahdilla. 

Pian tuli taas sisko miehensä kanssa vastaan ja tällä kertaa tuomisina oli vettä ja rakkolaastareita! Käyttöön meni. Täytin vesipullot, jotka olivat päässeet tyhjiksi, jäljellä oli enää repussa olevaa vettä ja sen juominen oli jotenkin hankalaa. Saattoi johtua myös väsymyksestä. Sovittiin tässä myös, että vievät auton leiripaikalle ja tulevat meitä kävellen vastaan. Luvattiin ilmoittaa, koska ollaan tietyssä kohden matkaa ja osaavat lähteä. Tässä vaiheessa piti olla myös selvää, että he eivät enää voi kyytiä tarjota, mutta tiedossa oli, että hätätapauksessa joku pystyy hakemaan. Matka jatkui. 

Vihdoin edessä oli bussipysäkki. Matkaa oli pysäkille päästessä taivallettu 48,5 km ja jäljellä olevat vajaa 10 km tuntui erittäin pitkältä matkalta ja "maali" oli kaukana. Jo rakkojen alkaessa vaivaamaan, jäljellä olevat noin 20 kilometriä tuntuivat utopistiselta ja jälkeenpäin puhuttuna molemmat olivat aika varmoja, että kävellen ei perille päästä.

Pysäkiltä lähtiessä molemmilla oli mielessä, että 50 km asti taaperretaan ja sitten hypätään auton kyytiin. Takaraivossa oli myös ajatus siitä, että meitä ollaan tulossa vastaan ja periksiantaminen ei olisi ollut helppoa. Jatkettiin taapertamista. 

Kilometrivauhti oli jo noin 15 minuutin luokkaa. Joka paikkaan sattui eikä vähiten jalanpohjiin, joissa oli mojovat rakot. Laastareista oli toki vähän apua, mutta silti piti varoa. Tauot tiheni, istuttiin taas hetki ja pian jo edessä näkyi myös saattajat. Matkaa olisi vielä noin 6 km, joka tuntui ihan järkyttävän pitkälle, kun takana oli jo yli 50 käveltyä kilometriä. 

Askel kävi entistä raskaammaksi ja varmasti lyhyemmäksikin, kaivonkannet piti kiertää, kun yli ei uskaltanut mennä. Vielä viimeinen pysähdys ja vichy-tankkaus kaupan pihassa, josta olisi vähän reilu 3 km perille. Pitkät oli kilometrit ja viimeisellä suoralla rakko puhkesi jalanpohjasta. Olisi tehnyt mieli huutaa ja hypätä autoon. Tai vaikka mennä makaamaan siihen tielle, mutta tiesin, että siitä ei enää nousta jos näin tekee.

Edessä oli viimeinen mutka ja alkoi kuulumaan vihellystä, taputusta ja kannustushuutoja. Vaununaapurit oli kokoontuneet vastaanottamaan, oli mitalit, maalinauhta ja kaikki. Maalinauhan kohdalla kello näytti tasan 57 kilometriä ja oli lupa pysähtyä. 

Olo oli uskomaton! Käveltiin kotoa kesäpaikalle, 57 kilometriä! Tiukkaa teki, mutta käveltiin.

En ole siis ikinä vielä mennyt jalan näin pitkään. Pyöräillyt olen Jurvaan pari kertaa ja kerran pois. Pidempiä pyöräilymatkoja on muutama muukin. Mutta jalkojen päällä en ole näin pitkään ollut ikinä. Mitään varsinaista syytä tähän ei ollut muuta kuin se, että haluttiin tämä tehdä. Se että päädyttiin tekemään se yhdessä, on piste ii:n päälle. 

Jos jotain opin tästä, on se se, että vaikka kuinka olen jotenkin aina kuvitellut ihmisen pystyvän kävelemään mihin vaan, kun nyt on suunnilleen hyvässä kunnossa, ei se ole niin. Ei pysty. Pidän itseäni suht hyväkuntoisena, treenaan ja kehitän itseäni jatkuvasti. Silti tämä matka oli näistä lähtökohdista liian pitkä. Tiedänpä ainakin sen, että mikäli pidemmille matkoille vielä aion, töitä on. Ja töitä on paljon. 

Instagram: h_niinahelena

Juhlakävely OSA 1

Meillä oli miehen kanssa viikonloppuna 22-vuotispäivä. Tajusin myös, että ollaan nyt oltu yhdessä puolet mun elämästä, täytän siis loppukesästä 44. No, tämän 22-vuotisen taipaleen kunnniaksi päätettiin tempaista ja kävellä kesäpaikallemme. Mies suunnitteli tätä jo viime kesänä ja minä sain ajatuksen juhannuksena, kun ajelin Jurvasta kotiin Vaasaan. 

Päätimme sitten tehdä tämän yhdessä loman aikana ja viime perjantain vuosipäivä sopi loistavasti aiheeseen. Veimme jo viikolla toisen auton paikalle, että päästään jotenkin poiskin. Tytöt tulivat paikalle skootterilla ja mun äiti toi koiran. 

Matkaa meiltä kotoa Vaasasta Jurvaan on aika tarkkaan 57 kilometriä. Meillä molemmilla pisin jalan menty matka on transgrancanarian polkujuoksu pari vuotta sitten ja sekin oli meidän kohdalla vain 30 kilometriä, aika paljon pidempi matka siis oli tiedossa, mutta juoksu ei ollutkaan aikomuksena vaan puhtaasti kävely. 

Edellisenä iltana pakattiin kaikki niin valmiiksi kuin mahdollista, eväiden määrä vähän arvelutti, mutta luotin kuitenkin siihen, että riittävät. Syötävän lisäksi molemmilla oli juomaa lähtiessä noin 3,5 litraa. Samalla kun vietiin auto viikolla, piilotettiin matkan varrelle myös extrajuotavaa. Tämä matka on siitä haastava, että välillä ei ole yhtään mitään. Ei kauppaa, huoltoasemaa, vessaa. Ei yhtään mitään. Ei edes pientä kioskia. Alkumatkasta tulee parikin huoltoasemaa, mutta ne molemmat mahtuvat ensimmäiseen kymmeneen kilometriin ja lisäksi pari kauppaakin osuu tälle matkalle. Seuraavaan lähes 50 kilometriin ei ole yhtään mitään.

Eväinä oli mm kananmunia, karjalanpiirakoita, proteiinipatukoita, suolapähkinöitä, suolakurkkua, tuorekurkkua ja tietysti geelejä. 

Lähdimme matkaan klo 6.15 perjantaiaamuna. Myöhästyimme siis noin vartin suunnitellusta. Alku sujui oikein sutjakkaasti ja olisi jopa tehnyt mieli juosta. Maltettiin kuitenkin mieli, koska tiedossa todellakin oli matkan pituus.

Ensimmäinen WC-käynnin mittainen pikapysähdys tehtiin jo ensimmäisellä huoltoasemalla ja siitä matka jatkui oikein hyvällä fiiliksellä taukopaikalle, mihin tankkausjuomat oli viety. Matkaa oli tähän noin 24 kilometriä. Muistelin, että matkaa olisi ollut vajaa 20 kilometriä, mutta onneksi ei enempää heittänyt. Tähän 24 kilometriin asti otettiin noin puolen tunnin välein geelit ja tankattiin nestettä. Aikaa oli taukopaikalle kulunut noin 4,5 tuntia. Oli jo nälkä! 

Itselläni tuntui vähän ikävältä päkiöissä, kengät hiersi, vaikka käytössä oli luotto asicset. Ovat kuitenkin aavistuksen isot ja jalka pääsee ainakin kävellessä näköjään sen verran liikkumaan, että vaivoja aiheutuu. Enkä noin pitkästi ollut niillä vielä mennytkään millään tavalla. Otin kengät ja sukat pois, että jalat sai hengittää kunnolla ja toivoin pystyväni jatkamaan matkaa. 

Tauko kesti kaikkiaan noin tunnin, lopuksi paikalle kurvasi vielä kaveri jätskien kanssa, joka oli aivan huippujuttu! Pian kamat kasaan ja matka jatkui. Sen verran oli kuitenkin jo tultu, että liikkeelle lähtiessä kesti jonkin aikaa ennen kuin jalat alkoivat taas rullaamaan ja matka luistamaan. 

Jatkoimme kävelyä ja aiheesta oli tietenkin aamulla tehty fb-julkaisu ja myös intagramiin lisäsin maininnan. Saimme siis muutamia räikkäyksiä matkan varrella, kun tutut osasivat katsoa kahta Porintietä tallustavaa kävelijää. 

Matkanteko tuntui edelleen hyvältä, juttu ei tokikaan luistanut enää ihan samalla tavalla, mutta askel oli edelleen suhteellisen kevyt ja matkanteko helppoa. Hiertymät päkiöissä tuntuivat kyllä vähän, mutta ei vielä kovinkaan häiritsevästi. 

Porintieltä käännyttiin vähän ennen Jurvantietä hiekkatielle, joka hieman oikaisee ja tulee sitten Jurvantielle. Oikaisu ei ole ratkaiseva, mutta pääsee vilkkaasti liikennöidyltä Porintieltä pois aikaisemmin. Tällä tiellä näkyi myös pari kyykäärmettä, yksi kuollut ja toinen elävä. Hyvin ohitettiin nekin. 

Vauhti oli edelleen noin reilu 10min/km ja matka jatkui Jurvantiellä. Hellejakson jälkeen oli vähän viileämpi päivä, mutta silti aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita oli reilusti yli 20. Edelleen jatkettiin energian tankkaamista noin puolen tunnin välein ja nestettä tietysti myös. 

Pikkuhiljaa askel alkoi painaa ja hiertymät tuntua. Matkaa oli tultu noin 34 km, kun mies ehdotti seuraavaksi taukoajaksi maratonmittaa. Tiesin heti, että se on liian pitkä matka, kun otetaan huomioon, että viime pysähdysä oli 24 kilometrissä. Totesin, että katsotaan nyt hetki ja jos tulee jossain kohdin sopiva paikka niin pysähdytään siihen.

Kilometriajat piteni noin minuutilla ollen reilu 11min/km ja pakollinen pysähtyminen tulikin sitten 36 kilometrin kohdilla, kun jokin kirpaisi ilkeästi toisessa jalanpohjassa. Hiertymä oli tehnyt rakon, joka nähtävästi puhkesi. Pysähdyttiin bussipysäkille, putsattiin rakko kunnolla, kuivattiin jalat ja vaihdoin sukat. En tiedä mikä etiäinen oli ollut, että olin pakannut varasukat mukaan. 

Taas pystyi astumaan, vaikkakaan ei ihan täysin kivuttomasti, mutta matka kuitenkin jatkui. Taaperrettiin pari kilometriä eteenpäin, kunnes vastaan tuli tuttu auto. Mun sisko perheineen! Olivat nähneet facebook-kommentin kahvinkaipuusta ja toivat termarissa kahvia ja vähän muutakin tarpeellista. Tämä oli enemmän kuin sata jänistä. Hetki kahviteltiin ja matka jatkui. 

Jatkuu....

Instagram: h_niinahelena

Lomalla

Loman toinen viikko menossa. Säät on olleet mitä mainioimmat ja treenitkin jatkuneet lähinnä päivän fiiliksen mukaan. En ole nyt asettanut itselleni mitään suurempia tavoitteita, kunhan liikun. Se on pääasia. Mahdollisimman paljon pyrin hyödyntämään myös arkiaktiivisuutta ja pysyä näin liikkeessä. 

Viime viikolla tehtiin esikoisen kanssa parin päivän minireissu Turkuun. Hän sai itse valita kohteen ja keston. Tiistaiaamuna lähdimme ajelemaan kohti Turkua, pysähdyttiin jo Kristiinankaupunkiin jätskille ja kahville. Kristiinankaupunki on pieni, nätti puutalokaupunki (vai onkohan se edes kaupunki) aika tarkalleen 100 km päässä Vaasasta. Ollaan aikoinaan miehen kanssa oltu paljon niillä kulmilla, kun vanhemmillani oli mökki Lappväärtissä. Itseasiassa Kristiinankaupunki on meidän ensimmäinen treffipaikka. 

Kristiinankaupungista matka jatkui eteenpäin ja alkuiltapäivästä olimme perillä Turussa. Vietiin kamat hotelliin, vaihdettiin vähän vaatteita ja lähdettiin kävelemään pitkin Aura-joen rantaa. Käytiin burgerilla Cindy-nimisessä ravintolalaivassa ja jatkettiin kävelyä. Askeleita kertyi tuolle päivälle automatkasta huolimatta ihan kiitettävästi. Olin toki aamulla käynyt myös lenkillä ennen lähtöä.

Hotellissa käytiin illalla vielä pulahtamassa altaaseen ja saunassa. Ei tarvinnut unta paljon odotella. 

Aamulla aamupalan jälkeen venyttiin vielä hetki huoneessa, kunnes luovutimme sen ja lähdettiin taas kävelemään kohti keskustaa. Kierreltiin kaupoissa ja syötiin torilla jätskit. Lämpötila oli hellelukemissa ja oli pakko käydä hiukan keventämässä vaatetusta autolla. Käytiin vielä Aura-joen rannassa kävelemässä ja lopuksi molempien toiveesta sushilla. 

Mitään suurempaa suunnitelmaa koko reissulle ei ollut eikä parissa päivässä kovin paljon ehdikään. Käveluaskelia tuli kyllä melkoisesti, vaikka ei varsinainen treeni ollutkaan. Reissu oli kuitenkin erittäin onnistunut ja tosi mukava tehdä ihan kahdestaan työtn kanssa. Kotimatka taittui mukavasti ja illalla ajoissa kotona. 

Torijätskit haluttiin molemmat kupista, koska mukavampi syödä :-) 

Instagram: h_niinahelena

Supaten kohti auringonlaskua

Juhannuksena kävin ensimmäistä kertaa tälle kesälle suppaamassa, pohjekivusta huolimatta. Ajatuksena olikin, jos se vähän vaikuttaisi positiivisesti pohkeiden kipuun, kun jännitys on erilainen. En tiedä vaikuttiko, mutta pohkeet eivät suuremmin vaivanneet sen reilun puolen tunnin suppauksen aikana. 

Suppaus on mukavan rentouttavaa puuhastelua varsinkin tyynellä säällä. Tuulisemmalla vaatii vähän enemmän keskittymistä. Oma lautani on varsin leveä ja pysyy suhteellisen vakaana, mutta ei siihenkään tottumaton ihan noin vain mene. Kapeammilla laudoilla saa enemmän vauhtia ja ehkä haastettakin. Itse suppailen lähinnä Jurvan Säläisjärvellä ja siihen tarkoitukseen lautani käy oikein hyvin. 

Suurin haaste koko touhussa lienee laudan kuskaaminen omalta leiripaikalta järven rantaan ja takaisin. Yleensä suppaan noin tunnin verran, juhannuksena jäi siis vähän vajaaksi, kun piti rientää muihin hommiin, mutta ehkä tänä kesänä saisi toteutettua vaikka pienen auringonotto- tai lepohetken suplaudalla maaten. Ainakin voisi olla ihan kokeilemisen arvoista.

Enemmän tietoa suppaamisesta lajina ja laudoistakin, löytyy täältä

Töistä on nyt ensimmäinen kesälomaviikko ja alkuviikosta lähdetäänkin esikoisen kanssa pienelle kotimaan reissulle. Parin päivän reissu, mutta kiva päästä vähän muihin maisemiin. 

Lopussa vielä pari kuvaa auringonlaskusta. Näihin ei vain kyllästy :-)

Instagram:h_niinahelena