 |
| Kuni laavu |
Pitkästä aikaa tuli viikonlopulle kunnon lenkki. Käytiin siskon ja miehensä kanssa polulla höntsäilemässä.
Luontopolkuja ja vaellusreittejä on tullut jonkun verran koluttua jo vuosia lasten ja perheen kanssa. Monesti on ollut makkarat mukana ja edetty hissukseen kävellen. Polkujuoksuinnostuksen herättyä on sitten välillä juostu ja edelleen myös kävelty. Eväätkin olleet vähän tosita luokkaa.
Sisko viestitti aamupäivällä, että ovat iltapäivällä menossa Kunille ja kysyi kiinnostaisiko lähteä mukaan. Olin suunnitellut päivälle muuta puuhaa, mutta olen vain kerran aikaisemmin ollut Kunilla ja silloinkin kierrettiin kahdesta lyhyemmästä pätkästä vain toinen, pohjoinen kierros. Jäi silloin vähän kaivelemaan enkä ole saanut aikaiseksi mennä uudelleen. Siksipä innostuin ideasta ja tein päivän muut hommat pikaisesti pois alta ja suuntasin Kunia kohti.
Kunin lähtöpiste sijaitsee osoitteessa Kunintie 100, joka on siis noin 17 km Vaasan keskustasta pohjoiseen. Merkitty reitti koostuu kahdesta kierroksesta. Pohjoinen kierros, jonka lähtö on infotaululta on 6,4km pitkä ja eteläinen kierros, jonka lähtö on levähdyspaikalta 1 on vähän pidempi, 7,9km. Koko reitin pituudeksi tulee 12, 5 km ja sitä lähdetään kulkemaan infotaululta eli pohjoisen kierroksen reitin mukaan.
Koronan takia kaikki luontopolut ja vaellusreitit ovat nyt tosi suosittuja ja ihmisiä on paljon liikkeellä viikonloppuisin. Niin oli nyt myös Kunilla. Parkkipaikat olivat täynnä autoja. Olin myös tietysti sovitusta ajasta myöhässä ja kaksi kärsimätöntä ihmistä siellä jo steppasivat paikallaan ja lähdettiinkin vilkkaasti heti matkaan. Sovittiin, että edetään kävellen.
Lähdettiin siis etenemään reippaasti kävellen, veturina toimi siskon ja miehensä koira, joka nimestään huolimatta siis veti letkaa ja reippaasti vetikin, vauhti oli juuri sopivan reipas, mutta ei kuitenkaan liian kova. Olinhan toki lähtenytkin suoraan ruokapöydästä ja siksikin olin tietysti myöhässä.
Alkuun reitti oli suhteellisen helppokulkuista polkua ja jonkin verran kalliota. Välillä oli pitkospuita ja hyvinkin märkiä ja liejuisia kohtia. Kalliota ja sammalta. Hiekkatietä ja metsäautotietä, kivikkoa. Eteneminen tuntui hyvältä ja hyvä fiilis alkoi nostaa päätään. Syke pysyi kävelleässä hyvällä tasolla, juuri syöty ruoka vähän painoi, mutta ei liikaa.
Muutaman kilometrin jälkeen piti päättää kierretäänkö lyhyempi lenkki vai mennäänkö koko reitti. Yksissä tuumin päätettiin mennä pitempi reitti ja maasto pysyikin yhtä vaihtelevana. Pääosin suhteellisen helppokulkuista, mutta kuitenkin ketteryyttä vaativaa kivikkoa, juurakkoa ja teknistäkin polkua. Välillä vähän suota, että sai kengät kunnolla märiksi ja muutaman läheltäpiti kaatumisen. Välillä kiivettiin kalliota ylöspäin ja sitten taas lasketeltiin alas. Pari kertaa taisin mennä melkein persuksillani alas kiviltä. Nilkkakin välillä taisi sen verran saada osumaa, että hetken piti nilkuttaa, mutta onneksi meni ohi.
Koska olin lähtenyt matkaan suoraan ruokapöydästä, en ottanut mitään evästä mukaan, ainoastaan autoon jätin banaanin. Varmuuden vuoksi. Juoksureppuun pakkasin vettä mukaan kaksi puolen litran pulloa eli noin litran yhteensä ja se oli kyllä liian vähän. Viimeksi olen vastaavalla retkellä ollut talvella ja talvella janon tunne ei tule samalla tavalla, koska kylmä. Nyt ilma oli suht lämmin ja se tietysti vaikutti, toisaalta vaikutti varmasti myös juuri syöty liian suolainen ruoka.
Kaikkineen Kunin lenkki tarjosi parastaan, aurinko paistoi, maisemat oli upeat, maasto oli sopivan vaihteleva, seura oli hyvää. Täysinäisistä parkkipaikoista huolimatta ei muita kulkijoita juurikaan näkynyt. Kyllä metsässä liikkuminen vain on ihan eri asia kuin asfaltilla junttaaminen, tuntuu, että saa happea ihan eri tavalla ja keuhkotkin oikein puhdistuu! Kyllä tästä taas pieni kipinä syttyi.
Koskas niitä kisoja taas järjestetäänkään ja missä?
