Viikonlopuksi lähdettiin taas asuntovaunulle Jurvaan, kuten lähes joka kesäviikonloppu. Niin, no ei vielä taida ihan kesä olla, mutta kausi alkaa keväällä ja päättyy myöhään syksyllä.
Perjantaina oltiin kerrankin ajoissa paikalla, päästiin kumpikin ajoissa töistä eikä kellään ollut treenejä tai pakollisia menoja enää työ- ja koulupäivien jälkeen. Kauppareissukin hoidettiin jo torstaina. Perjantaina sitten hyvissä ajoin liikkeelle.
Edellisviikonloppuna oltiin miehen kanssa kaksin ja laitettiin paikkoja, lähinnä etutelttaa kuntoon kesää varten. Vielä piti viedä muutamat puuttuvat tavarat ja laittaa ne paikoilleen. Ohjelmassa oli myös vaunun perusteellinen siivous sisältä ja lauantaina sekin tuli tehtyä.
Kuten sanottu, perjantaina oltiin ajoissa paikalla, saunottiin, nuoremman tytön kanssa käytiin uimassa, syötiin ja päivän päätteeksi katsottiin yhdessä elokuva. Sen jälkeen nukkumaan niin sitä olikin lauantaiaamuna täynnä virtaa. Siivousten jälkeen lähdettiin miehen kanssa lenkille, mutta tahti oli sen verran eri, että lähdettiin heti alkumatkasta eri suuntiin. Miehellä kulki hyvin ja itselläni päinvastoin oli käynnistymisvaikeuksia. Vauhtikin meillä on ihan eri varsinkin, jos lähtötilanne on jo noin eri :-)
Parin kilometrin jälkeen juoksu alkoi kulkemaan myös itselläni ja siinä vaiheessa jo ajattelin venyttää vitosta ehkä noin seitsemään, kahdeksaan kilometriin. Mielessä kävi myös lenkin päätteeksi mennä lähistöllä oleviin portaisiin tekemään vähän porrastreeniä. Keksinpä kuitenkin, että lähden katsomaan mihin vie metsätie, jota en ole ennen mennyt. Lenkkeilevä pariskuntakin kysyi tietä ja vastasin heille, että en yhtään tiedä, itsekin ajattelin käydä katsomassa.
Siinä vaiheessa suunnitelmana oli mennä tietä pitkin, kunnes mittari näyttää noin 8 km matkaa ja kääntyä sitten takaisin kohti vaunua, näin saisin kympin täyteen. Olin siis juossut lähinnä lähimaastossa. Juoksu kuitenkin kulki edelleen niin hyvin, että päätin jatkaa kasin täytyttyäkin ja ajattelin metsätien kyllä pian tulevan takaisin autotielle, josta sitten palaisin takaisin päin.
Pian luulin jo olevani takaisin tiellä, mutta enpäs sitten ollutkaan. Käytin google mapsiakin, mutta ei se tunne metsäpolkuja, kilometrit kyllä näytti, että kovin kaukana en ole, pitäisi vain löytää se reitti.
Pian saavuin laavulle, jossa oli retkeilijöitä ja juotavaakin tarjottiin. Vilkutin vain, koska minähän just tiedän mitä olen tekemässä ja varsinkin mihin olen menossa. Omaa juotavaa tai mitään muutakaan ei ollut mukana, kun alunperin vitoselle lähdettiin. Sitten tuli stoppi, ei ollut mitään tietoa mihin mennä, kunnes yksi mies oli menossa samaan suuntaan ja sanoi saaneensa reitin ohjeeksi eikä ole itsekään paikallisia. Lähdin miehen perään ja pian juoksin ohi. Ihmisiä alkoi tulemaan vastaan ja kaikkia tervehdin iloisesti. Vähän sain välillä pitkiä katseita, ilmeisesti kulkusuunta oli väärä ja joku siitä kyllä mainitsikin.
Välillä vilkuilin mapsia ja taas loittonin maalista. Kilometrejä tuli koko ajan lisää. Pian olin polun kohdalla ja polkua pitkin tuli joku pyörällä. Oli aika nöyrtyä ja kysyä mistä hän on tulossa ja mihin polku siis vie. Vastaukseksi sain "Säläisjärven leirintäalueelle" Kiitin kauniisti ja kerroin lähteväni sinne. Pian huomasin juoksevani polkua, josta olin tullutkin. Olin vain jossain kohden mennyt eri suuntaan. Tai sitten en.
Aikaa tähän reissuun meni reilu 2 tuntia, välillä kävelin, välillä juoksin ja välillä ihmettelin paikoillani. Matkaa kertyi tasan 15 km ja Polarin mukaan treeninä kovatehoinen harjoitus. Liekö sykettä nostanut myös pieni jännitys matkalla.
Mitä opin tästä? En yhtään mitään. Tai ehkä sen, että otan jatkossa aina vähintään vettä mukaan lenkille kuin lenkille, jos on pienikin vaara eksyä. Juomattomuus vähän tuntui, mutta eksyminen ei ollut ensimmäinen kerta eikä taatusti viimeinen. Ehkä voisi myös opetella siihen, että reittiä voi kyllä kysyä.
Instagram: h_niinahelena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti