Viime viikolla täyttyi vuosi ns poikkeustilaa ja monella myös etätöitä. Aika on mennyt kyllä nopeasti, ei taas muuta voi sanoa. Tosin eipä olisi vuosi sitten käynyt mielessäkään, että vielä vuoden päästä ollaan tässä eikä loppua näy.
Oikeastaan asian kanssa on oppinut elämään, se on osa arkea ja on selvää, että paluuta entiseen ei ole. Kuitenkin uusi normaali ilman koronarajoituksia on enemmän kuin tervetullut. Varmasti jotain rajoituksia ja uusia sääntöjä tulee jäämään, mutta myös niiden kanssa sitten opetellaan elämään. Ei muukaan auta.
Korona on kuitenkin opettanut itselleni aivan uusia asioita. Olen oppinut pysähtymään ja keskittymään hetkeen sekä olemaan aloillani. Aina ei tarvitse rientää kieli vyön alla paikasta toiseen. Ennen oli aivan vieras ajatus, että olisin töiden jälkeen koko illan kotona tai että viikossa on monta iltaa peräkkäin, ettei ole pakollisia menoja tai kuskauksia. Nykyisin tämä on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Kaiken ei tarvitse myöskään olla niin ennalta suunniteltua ja kalenteriin merkattua. Kalenteri voi olla tyhjänä ja silti voi tehdä jotain tai päinvastoin, jotain suunniteltua voi jättää tekemättä eikä maailma siihen kaadu.
Olen myös löytänyt itselleni uusia harrastuksia ja niitä kuuluisia "mun juttuja". Pitkäaikaisia ajatuksen tasolla muhineita ideoita on pikkuhiljaa alkanut konkretisoitua ja palaset loksahtelee kohdilleen. Hitaasti ja työtä vaatien, mutta mihinkäs tässä olisi kiire? Hiljaa hyvä tulee.
Kyllä olisin vallan mainiosti selvinnyt ilman koronaakin, mutta tavallaan tämä poikkeusaika on opettanut avaamaan silmiä ja katsomaan asioita vähän eri kantilta. On myös opittu ihan uusia tapoja toimia arjessa ja ehkä myös olemaan enemmän läsnä.
Vielä tulee menemään jonkin aikaa ennen kuin tilanne on Suomessa saati koko maailmassa hallussa, mutta se päivä tulee vielä. Toivottavasti sitä ei tarvitse kovin pitkään enää odotella.
Instagram: h_niinahelena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti