maanantai 18. tammikuuta 2021

Miten pukeutua juoksulenkille talvella?




Talvella kun pakkanen saattaa kivuta välillä kunnon lukemiin eikä aurinkokaan vielä lämmitä, asettaa se erilaiset vaatimukset myös pukeutumiselle. Pidän kyllä talvijuoksusta, ilma on raikas ja on helpompi hengittää. Kunhan ei ole liian kylmä. Liukkaus on toki yksi vaaratekijä ja parisen vuotta sitten kaaduinkin muutaman kerran lyhyen ajan sisällä niin, että tulin vähän turhankin varovaiseksi. Oikeanlaisilla kengillä juoksu kyllä sujuu vähän liukkaammallakin kelillä. 

Kerrospukeutuminen on kylmällä kelillä kaiken a ja o. Yhtä tärkeänä pidän ihon myötäisiä vaatteita, koska näin ihon ja vaatteiden väliin ei pääse liikaa ilmaa ja olo tuntuu lämpimämmältä. 

Talviselle juoksulenkille nyrkkisääntönä voi pitää vaatetusta, jossa on hiukan jopa kylmä lähtiessä. Keho lämpenee kyllä juostessa ja näin ollen jos lähtiessä jo olo tuntuu hyvinkin lämpimältä, tulee lenkin aikana väistämättä kuuma. Vaatteiden kannattaa olla myös teknisiä urheiluvaatteita, jotka siirtävät kosteuden pois iholta. Esimerkiksi puuvilla kerää kosteuden itseensä ja tuntuu kylmältä.

Mikäli pakkasasteita on reilusti yli nollan, mutta alle 10, käytän itse yhtä kerrosta housuja, mutta juoksuhousut ovat vähän paksummat tai thermotrikoot. Yläosa tarvitsee vähän enemmän lämpöä ja tässä yhdistelmässä on yleensä pitkähihainen tekninen aluspaita, sen päällä pitkähihihainen urheilupaita ja päällimmäisenä takki, jossa fleecevuori sekä vettä ja tuulta pitävä pinta. 

Perusvaatetuksen lisäksi tuubihuivi kaulassa, pipo, hanskat ja tietysti sukat. Joskus käytössä myös villaiset säärystimet. 

Kun pakkaslukemat kipuavat yli 10 asteen, vaatetukseen tulee lisää tekniset trikoot housujen alle ja joko kolmas pitkähihainen tai paksumpi sellainen. Lähemmäs 20 astetta mentäessä väliin voi lisätä vielä fleecekerroksen. Näillä pärjää hyvin pidemmänkin lenkin. Päässä on pipon lisäksi hvyä pitää teknistä kypärälakkia, joka suojaa myös niskaa ja kaulaa. 

Me ihmiset olemme tietysti erilaisia ja tämä pätee myös vaatetukseen. Kokeilmalla löytyy itselle sopivat yhdistelmät. Yllämainitut voi olla joskus jopa liikaa tai jos pakkasen lisäksi tuuli on reipasta, kuten ainakin täällä rannikolla monesti on, voi vaatekerroksia joutua lisäämään alhaisemmillakin pakkasilla enemmän. 

Oikeanlaisissa varusteissa juoksu kulkee myös talvella eikä hifistelyä tarvita sen kummemmin. Perusvermeitä löytyy edullisesti eikä kynnys lähteä lenkille jää ainakaan vaatteista kiinni. 





Instagram: h_niinahelena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti


Juhlakävely OSA 2

Postauksen toinen osa keskitty matkan loppuosaan, joka ei enää sujunutkaan niin lennokkasti kuin alku. Kahvittelun jälkeen matka jatkui. Hit...